Kampanjat
Yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä edistetään useissa kampanjoissa ja hankkeissa Suomessa ja Euroopan uniossa. Tälle sivulle on kerätty tietoa käynnissä olevista kampanjoista.
Yhdenvertaisuus etusijalle (YES) -hankeYES-hanke edistää yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden toteutumista mm. työelämässä ja viranomaistyössä. Kampanjaa toteutetaan Suomessa ministeriöiden, järjestöjen ja neuvottelukuntien yhteistyönä. |
|
![]() |
Meijän puolue
Meijän puolue on YES4-hankkeen tiedotuskampanja, jonka tavoitteena on herättää ajatuksia ja keskustelua romanien tilanteesta Suomessa. Kampanjan toteuttaa Helmi Films Oy ja sen äänitorvina toimivat Suomen eturivin räppärit Paleface, Redrama, Tommy Lindgren, Brandon ja monet muut. Kampanja nähdään mm. YLE-TV1:n Puoli seitsemän-ohjelmassa alkaen 8.11.2011.
Syrjinnästä vapaa alueSyrjinnästä vapaa alue -kampanja on kaikenlaisen syrjinnän, kiusaamisen ja häirinnän vastainen tiedotuskampanja, jonka avulla organisaatiot ja työyhteisöt tuovat julki sitoutumisensa syrjimättömyyden periaatteeseen. Kampanjaan on lähtenyt mukaan jo yli sata työyhteisöä ympäri Suomea. |
|
Moninaisuuden puolesta. Syrjintää vastaan
Kampanjan tavoitteena on lisätä tietoisuutta syrjinnästä ja meitä kaikkia suojaavasta EU-lainsäädännöstä. Kampanja on käynnissä kaikissa EU-maissa.
Muita hankkeita ja kampanjoita
Kolmansien maiden erityisosaajien integroituminen Euroopassa – hanke tutkii kolmansien maiden erityisosaajien kotoutumista Euroopassa ja etsii uutta menettelytapaa osaamisen kierron hallintaan. Pakolaisten asumisen keskittyminen -hankkeen tavoitteena on edistää pakolaisten kotoutumista ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia. Tarkoitus on luoda malleja, joilla ehkäistään asumisen keskittymistä. Sisäasiainministeriön PEPP-hanke kehittää positiivisen erityiskohtelun malleja paluumuuttoon VAPAA-hanke edistää vammaisten pakolaisten kotoutumista |
|



