Syrjinnän vastainen neuvonta

Kaikki yhdenvertaisuuslain kielletyt syrjintäperusteet neuvonnan piirissä

Vähemmistövaltuutetun toimisto kehittää alueellista syrjinnän vastaista neuvontaa osana Yhdenvertaisuus etusijalle -hanketta 1.11.2009 - 30.11.2011. Hankkeessa testataan erilaisia malleja järjestää syrjinnän vastaista neuvontaa sekä kehitetään paikallistason syrjintätiedon kokoamista ja raportointia vähemmistövaltuutetulle. Hankkeen yhteiskunnallisena tavoitteena on luoda toimintamalleja, joilla tarjota syrjinnän vastaista neuvontaa jatkossa muuallakin Suomessa.
 
Hankkeen aikana toimii useammalla paikkakunnalla neuvontapalvelupisteitä, joissa syrjintää kokenut saa neuvontaa ja ohjausta. Neuvontapalvelu kattaa kaikki yhdenvertaisuuslaissa määritellyt syrjintäperusteet. Hankkeen aikana vähemmistövaltuutetun toimisto myös kouluttaa neuvontapalvelun henkilökuntaa sekä muita toimijoita (järjestöjä, kuntia ja alueviranomaisia) syrjinnän tunnistamisessa ja siihen puuttumisessa. Lisäksi kuntia ja muita viranomaisia tuetaan yhdenvertaisuussuunnittelussa ja syrjinnän ehkäisemisessä.
 
Neuvontapalvelun kehittämistä YES-hankkeessa koordinoi vähemmistövaltuutetun toimisto.
Yhteyshenkilö: projektipäällikkö Päivi Okuogume, 071 878 8669, paivi.okuogume@ofm.fi.
 
Neuvontapalvelun yhteystiedot alla.
 

Neuvontaa syrjintää kokeneelle

 
Neuvontapalvelu neuvoo asiakasta ja tarvittaessa ohjaa oikealle taholle. Asiakas saa vastauksen mm. siihen, onko kyseessä syrjintää, mitä asialle tulisi tehdä ja miten edetä asiansa kanssa. Neuvontaa annetaan ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostin välityksellä. Neuvontapisteissä voi myös asioida omalla äidinkielellään, jolloin järjestetään tulkkaus asiakasneuvottelutilanteeseen ja käännätetään asiakkaan lähettämä kirje.
 
Neuvontapalvelusta saa apua syrjintätilanteeseen, jossa syrjintäperusteena on ollut jokin seuraavista:
- ikä
- vammaisuus, terveydentila
- etninen tai kansallinen alkuperä
- kansalaisuus
- kieli
- uskonto, vakaumus, mielipide
- seksuaalinen suuntautuminen
- muu henkilöön liittyvä syy
 
 

SYRJINNÄN VASTAINEN NEUVONTA (SYNE) -PALVELUN YHTEYSTIEDOT

 
Kotkan seutu
syne@kotka.fi                  
020 6116101
Päivystysajat: ma 12–14 ja ke 12–14
 
Turun seutu
neuvonta@syneapu.info 
040 455 4811
Päivystysajat: ti 10–12 ja to 12–14
 
Tampereen seutu
(03) 3141 8513
050 421 0236
Tavoitettavissa työpäivän aikana
 
Muualla Suomessa

Rikosuhripäivystyksestä (RIKU) saa syrjinnän vastaista neuvontaa jokaisen RIKU:n aluetoimiston toiminta-alueelta. Alueiden SYNE-neuvontanumerot ovat RIKU:n toimistonumeroita.

Länsi-Suomi 050 5729265
Lounais-Suomi 050343582
Pohjois-Suomi 040 5433495
Etelä-Suomi 09 41350550
Sisä-Suomi 050 31418513
Itä-Suomi 013 221990
Lappi 0400 979175

Numeroissa vastataan periaatteessa virka-aikana, arkipäivisin tai vastausautomaatti antaa edelleen ohjauksen (esim. pyynnön jättää yhteystiedot).
Lisätietoa Rikosuhripäivystyksestä: http://www.riku.fi/fi/etusivu/