Työ- ja elinkeinoelämän yhdenvertaisuus

Työ- ja elinkeinoministeriö osallistuu YES-hankkeeseen toteuttamalla omaa alaohjelmaansa, jonka tavoitteena on edistää työ- ja elinkeinoelämän yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta.

Vuonna 2011 toteutettavassa YES 4 -hankkeessa tavoitteena on lisätä tietoisuutta rekrytointitilanteissa esiintyvästä syrjinnästä sekä edistää monimuotoisuuden johtamista julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Vuosina 2009-2010 toteutetuissa YES 2- ja YES 3 -hankkeissa kehitettiin työ- ja elinkeinoelämän toimijoille välineitä yhdenvertaisuus-, syrjintä- ja moninaisuuskysymysten käsittelemiseen työpaikoilla mm. materiaalituotannon, koulutuksen ja tiedotuksen kautta. Näiltä sivuilta löytyy YES-hankkeissa tuotettuja julkaisuja, jotka on suunnattu työnantajille, työyhteisöille ja työelämän kehittämisestä kiinnostuneille toimijoille. Julkaisuissa esitellään yhdenvertaisuuslainsäädäntöä, monimuotoisuuden johtamisen hyviä käytäntöjä sekä vammaisten ja osatyökykyisten palkkaamiseen liittyviä ratkaisuja ja tukimuotoja.

Lisätietoa TEM:n internetsivuilla: www.tem.fi/yhdenvertaisuus.


 

JULKAISUJA

Kansikuva ja linkki: Menestystä monimuotoisuudesta -opas

Menestystä monimuotoisuudesta - elinvoimaa erilaisuudesta

Hyviä käytäntöjä monimuotoisuuden johtamiseen

  • Mitä on monimuotoisuusjohtaminen?
  • Millaisia monimuotoisuusjohtamisen käytäntöjä löytyy suomalaisista yrityksistä?

Monimuotoisuus koskettaa meitä kaikkia. Monimuotoisuudessa ei ole kyse pelkästään vähemmistöistä tai syrjinnän vaarassa olevista ryhmistä, vaan olemme kaikki osa monimuotoisuutta – kukin omalla tavallamme.

Tässä julkaisussa puhutaan työelämän monimuotoisuudesta. Oppaaseen on kerätty esimerkkejä monimuotoisuusjohtamisen hyvistä käytännöistä suomalaisissa yrityksissä ja muissa organisaatioissa.
 
Julkaisussa on myös tiivistetyssä muodossa perustietoa monimuotoisuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvistä käsitteistä sekä monimuotoisuuden johtamista käsittelevästä tutkimuksesta.
 
Julkaisu (pdf): suomi / svenska

Tiivistelmä englanniksi (pdf)


 

Kuva ja linkki: Vammoista viis -opas

Vammoista viis - tärkeintä on osaaminen

Opas työnantajille vammaisen tai osatyökykyisen palkkaamiseksi

  • Mitä taloudellista tukea työnantaja voi saada vammaisen tai osatyökykyisen palkkaamiseksi?
  • Mitä työnantajan on hyvä huomioida työllistyjän rekrytoinnissa?
Vammainen ihminen on usein täysin työkykyinen ja pystyy suoriutumaan tehtävistään ilman erityisiä muutoksia työpaikalla. Työnhakijana tällainen henkilö on siis yhtä varteenotettava vaihtoehto kuin kuka tahansa työtä hakeva henkilö. Toisinaan työtehtävien tai työympäristön räätälöinti on tarpeen, mutta tähänkin työnantajan on mahdollista saada tukea ja apua monilta eri tahoilta.
 
Työ- ja elinkeinohallinto, Kela, työeläkelaitokset, sekä tapaturma- ja liikennevakuuttajat tarjoavat työllistymiseen erilaisia tukitoimia. Oppaassa esitellään lyhyesti monimuotoisen työyhteisön tarjoamia etuja, sekä käydään läpi rekrytointia edeltävät kokeilut ja tärkeimmät tukimuodot työllistyjien palkkaamiseksi.
 
Julkaisu (pdf): suomi / svenska

 


 

Monimuotoisuus – työelämän mahdollisuus

Opas yhdenvertaisuuden edistämiseen ja syrjinnän torjumiseen työpaikalla

  • Miten monimuotoista työyhteisöä johdetaan onnistuneesti?
  • Mitä haasteita työelämä asettaa yhdenvertaisuuden toteutumiselle?
  • Mitä teen, jos havaitsen tai koen syrjintää työpaikallani?

Muun muassa näihin kysymyksiin etsitään vastauksia työ- ja elinkeinoministeriön julkaisemassa oppaassa Monimuotoisuus – työelämän mahdollisuus.

Opas on suunnattu koko työyhteisölle: työnantajille, työntekijöille, luottamusmiehille, työsuojeluvaltuutetuille ja muille henkilöstön edustajille. Myös työnantaja- ja työntekijäliittojen koulutusvastaavat, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovastaavat sekä järjestöjen monikulttuurisuusasiantuntijat saavat oppaasta hyödyllistä tietoa. Oppaassa käsiteltävät kysymykset koskettavat työyhteisöjä sekä yrityksissä että julkisella ja kolmannella sektorilla.

Julkaisu (pdf): suomi / selkokielisvenska / English / sápmi / на русский

Esteetön julkaisu (rtf): suomi / selkokielisvenska / English / sápmi / на русский