Tekstin alkuun
Yhdenvertaisuus.fi
YHTEISTYÖ- JA LINKKILISTA

Toimintojen oikein kohdentamiseksi on tärkeää tehdä yhteistyötä itse vähemmistöjen kanssa. Yhdenvertaisuussuunnitelmia laadittaessa, palveluja kehitettäessä ja yhdenvertaisuuskoulutusta järjestettäessä on ensiarvoisen tärkeää tehdä yhteistyötä ja kuulla niitä ihmisiä, joita toiminta koskee. Asiantuntemus löytyy vain asianomaisilta itseltään.

Yhteistyön avulla varmistetaan se, että esimerkiksi vähemmistöjen tukemiseksi suunnitellut palvelut ja muut toimet vastaavat heidän todellisia tarpeitaan. Yhteistyötä tulisi tehdä jo suunnitteluvaiheessa, jotta palveluiden käyttäjien näkemykset tulevat otetuksi huomioon riittävässä määrin. Suunnitteluvaiheessa on tärkeää tiedostaa, että vuoropuhelu edellyttää molempien osapuolten asiantuntemuksen ja roolin tunnistamista ja vastaan tulemista sekä joustamista puolin ja toisin.

Tältä sivulta löydät linkkejä eri viranomaisten ja neuvottelukuntien sekä järjestöjen sivustoille. Muita linkkejä kohdasta löydät erilaisten yhdenvertaisuutta edistävien projektien, verkostojen, verkkopalveluiden ja julkaisujen osoitteita. 

SEIS -projektin laatimasta kouluttajarekisteristä löydät myös yhdenvertaisuuskysymyksiin ja eri syrjintäperusteisiin perehtyneitä kouluttajia ja asiantuntijoita. Lisäksi koulutuslinkkejä -sivuilta löytyy yhteystietoja koulutusta järjestäviin tahoihin ja nettipalveluihin.

© 2005 Yhdenvertaisuus.fi - Tekninen toteutus Optinet kotisivut  tulosta sivu